Noniin. Tässä nähdään tämä huonon muistin seuraus. Artikkeli piti julkaista jo alkukuusta mutta sen loppu on jäänyt kesken ja juttu unohtunut, ja nyt julkaisin jo uuden jutun joka on päivitys osaan tässä kirjoitettua. No, julkaisen tämän nyt kuitenkin ja yritän jotenkin lutvia ton artikkelijärjestyksen kuntoon.


Mjoo päädyin tässä aiemmin vähän vahingossa lukemaan Mustarastaan blogia (MtF äitibloggari) ja hänen kommenttinsa pullantuoksuisesta äitihahmosta eräässä artikkelissa liittyen feminismiin ja sukupuolirooleihin tai jotain sellaista sai miettimään sitä millainen ihminen ja (trans)nainen itse on ja ajattelin siitä sitten pienen jutun kirjoittaa. Nyt tällä kertaa on huomautettava että näin saunan ja lihasrelaksantin jälkeen en enää käy ihan kaikilla kahdeksalla sylinterillä joten... No päätelkää itse.

Niin, netissä ihmisestä saa aina yhdenlaisen kuvan ja todellisuus usein on jotain ihan muuta. Mä en kirjoitellessa ole tätä oikeastaan miettinyt aiemmin vaan oon vaan kirjoittanu miten tuntuu ja purkanu ajatukset sellaisina kuin ne tulee. Mutta netissä korostuu vain se persoonan itsevarma puoli, vahvat mielipiteet ja analyyttisuus. Todellisuus on monimutkaisempi.

Mä oon loppujen lopuksi todellisuudessa aika perinteinen nainen. Pidän siivoamisesta, juoruilusta, omaisteni auttamisesta ja palvelusta ja yritän aina omankin hyvinvointini ja tarpeideni hinnalla saada muiden oloa parannettua. No en mä tiedä onko se varsinaisesti sinällään perinteistä naisellisuutta vai vaan alistuvuutta... Mutta kuitenkin, oon se joka aamulla nousee ylös keittämään kumppanilleen kahvin ettei tämän tarvisi nousta ihan vielä, oon se joka tekee kaikki kotityöt jos kumppani ei jaksa osallistua, oon se joka pitää seksikkäitä vaatteita ja asettelee itsensä silmää miellyttäviin asentoihin jotta kumppani saisi nautintoa ja tuntisi olonsa onnekkaaksi ja hyvän valinnan tehneeksi. Kaipaan äidiksi ja haluaisin kokea sen toisen kasvattamisen ja olla yksi niitä äitejä jotka tietävät ja osaavat kaiken ja ovat aina tukena! Haluan vain olla hyvä kumppani ja äiti ja kokea oman oloni merkitykselliseksi ja rakastetuksi...


Ja haluan kokea myös seksuaalisesti oloni naiseksi, eli haluan toimivan pimpin.

Ja haluan irti kaikesta tästä trans-paskasta. Se on se unelma, että jonain päivänä oma identiteetti olisi niin selkeä ettei sitä tarvisi pohtia ja olo seesteinen. Että olisi jo sanonut politiikasta kaiken sanottavan. Että olisi jo antanut kaikki vinkit.


On tavallaan mielenkiintoista olla samaan aikaan estrogeenin tunneherkistämä, erityisherkkä muiden tunteille, ja skitsoidisen persoonallisuushäiriön lamauttama. Kokonaisuus on itsellekin hämmentävä ja ajoittain ympärillä oleville jopa raivostuttava. Koska oon kuitenkin tavallaan tunteikas ja läheisyydenkipeä, harmistun jos en saa vastakaikua. Mutta koska oon skitsoidi, en osaa suuttua ja huutaa vaan lakonisesti ja monotonisesti vittuilen sen sijaan ja sehän onkin aivan loistava keino saada sitä vastakaikua.. Tajusin vasta lyhyen aikaa sitten miten se oikeasti muihin vaikuttaa. Erään exäni kanssa riitely aina vain paheni kun en osannut huutaa takaisin vaan vain vastailin lakonisesti. Mutta mitäs sillekin asialle nyt teet, kun et vaan tunne mitään mikä saisi huutamaan niin ei siinä kovin autenttista huutoa saa edes feikattua.. En tunne liki koskaan sellaista vihaa, raivoa, ärsytystä ja turhautumista joka saa huutamaan, mutta erityisherkkänä koen heijastuksen niistä tunteista. Koska en ymmärrä ja kykene niitä tuntemaan oikein, on se heijastuva tunne vain valtava negatiivisyys, sellainen ahdistus, joka pelottaa.. Eli mä pelkään aina kun mulle huudetaan.. Se on todella ahdistavaa.. Pelästyn aina muutakin huutoa sillä aina herää se pelko että oliko se mulle suunnattu, huudetaanko kohta mullekin suoraan tai oonko tehny jotain väärin...

Jotenkin tuntuu olevan ihan satunnaista mitä tunteita kykenee tuntemaan liki normaalisti ja mitä ei ollenkaan. Mutta on puolensa liiallisessa vakaudessakin.


Paljon viime aikoina on mietityttänyt se miten välillä on todella äijäfiilis. Tässä vaiheessa kaikki jo tietää mun olevan vähän poikatyttö, mutta se ei ole sellainen itsestäänselvyys itselle vaan aiheuttaa pohdintaa. Kun aloitin prosessin, olin selkeästi femme kuten vähintäänkin 90% meistä. Mutta jossain vaiheessa olo omasta naiseudesta alkoi olla niin vakaa että aloin taas niiden ainaisten pillifarkkujen sijaan pitää löysiä housuja joita rakastan, leikkasin hiukseni vielä lyhyemmäksi ja hieman löysäsin tiukkaa kuriani elekielen ja intonaation suhteen. Naisen yksinkertaisesti ei ole pakko olla sellainen femme stereotyyppi, joka meidän suhteemme överiksi vedettynä jopa heikentää läpimenoa! Naiset eivät ole täydellisiä, ja jotkut ovat poikamaisia, ja jotkut tällaisen tasapainon löytäneitä. Mutta se äijäfiilis onkin korvien välissä sellainen.. No mikä oli ennen hormoneita. Se saa miettimään onko hormoniannoksessa vikaa.. Pitäisikö lisätä spiroa? Pitäisikö vaihtaa takaisin androcuriin? Toisaalta mä en ole mitään hormonia käyttänyt samalla annoksella paria kuukautta pidempään joten on huonosti kokemusta pitkäaikaisvaikutuksista. Oonkin siks nyt yrittänyt olla murehtimatta ja katsoa mihin tää tästä. Mut, silti huolettaa kun näillä aineilla on merkittävä vaikutus oloon ja käyttäytymiseen enkä todellakaan halua tuntea oloani nätiksi äijäksi vaan kauniiksi ja söpöksi poikatytöksi, siinä on iso ero...


Oon paljon miettiny ammattiani ja toimeentuloa ja tullut siihen tulokseen että elämä on perseestä.. Yhteiskunta ei mitenkään arvosta ja tue mielenterveysongelmaista jonka suurin unelma ja tavoite elämässä on olla hyvä kumppani. Kun elämältä puuttuu tarkoitus ja merkitys ja yrität hoitaa itseäs keskittymällä niihin oikeasti tärkeisiin asioihin kuten hyvinvointiin ja kumppanin hyvinvointiin, niin arvoton ihmisroskahan sä yhteiskunnan silmin olet ja se ei näinkin masentunutta yksilöä oikein auta eteenpäin 😞


Tämä nyt on tosiaan jäänyt vähän kesken ajatuksen varmaankin katkettua mut eihän tämä nyt niin huono loppu näinkään ole, sopii ihan hyvin kun teema jatkuu seuraavassa artikkelissa!

 

-Anshalla