Moni meistä, minä itse mukaanlukien, on jossain vaiheessa prosessiaan sanonut ettei tule ihmisenä muuttumaan, sama tyyppi edelleen. Noo se on vähän itselleenkin valehtelua, kyllä sitä aina enemmän tai vähemmän muuttuu kumminkin. Etenkin muiden silmissä.

Itselläni tämä asia konkretisoitui parisuhteen kaatumisena puolisen vuotta ulostuloni jälkeen. Silloinen tyttöystäväni ei ollut millään muotoa transfobinen eikä edes homofobinen. Mutta suhteemme alkoi heterosuhteena ja päättyi homosuhteena, sukupuoleni oli vaihtumassa enkä ollut enää se mies jonka kanssa hän oli suhteen aloittanut ja jonka kanssa oli pitkään seurustellut. Miehiin ja naisiin kohdistuu tietynlaiset odotukset, ja pikkuhilljaa aloin tuomaan ilmi kiinnostustani naisellisimmista asioista jotka eivät sovi miesnormeihin ja vastannut näitä odotuksia. En ollut vielä nainen, mutta miehuuteni alkoi kuitenkin murentua alettuani kiinnostua muun muassa ulkonäöstäni ja tavoistani enemmän. Pikkuhiljaa naisellistuin, vaikka tässä vaiheessa se oli vasta alkusointuja. Suhteeseen ilmestyi myös tekijä, joka on ollut yllä kaikissa suhteissani prosessini alettua: kateus. Tyttöystäväni alkoi pelätä että minusta tulisi häntä kauniimpi, olinhan pidempi ja hoikempi, ja miehenäkin kauniiksi väitetty pitkien vaaleiden hiusteni kera. Näillä asioilla ei ollut aiemmin mitään väliä koska olin mies eikä meitä vertailtu keskenämme, prosessin edetessä tämä tilanne olisi muuttunut ja seuraavassa suhteessani puolestaan se sitten konkretisoituikin. Jotkin muutokset ovat itsestämme riippumattomia.

Luonteen muutokset... Niin no moni voi kokea lopulta isonkin muutoksen päästyään yli estoistaan ja uskallettuaan olla oma itsensä. Tällöin muutos voi olla positiivinen, mutta myös negatiivinenkin. Tai ainakin näennäisesti negatiivinen, kuten itse olen palautetta perheenjäseniltä saanut myönnettyäni itselleni etten ole työkuntoinen vaan täysin loppuunpalanut ja vakavasti masentunut. Perheenjäsenille on nämä mielenterveysongelmat ennenkin olleet jotenkin ihmeellisellä tavalla käsittämättömämpi juttu kuin transsukupuolisuus, homous ja sen sellaiset. Sain tässä juuri tietää että isänikin jonka olen ajatellut lähinnä sietävän transsukupuolisuuttani, olikin ottanut asian äitiäni huomattavasti paremmin, melkeinpä vain kuittaamalla sen että "Jaaha, selvä." <3 ^.^  No tämä työkyvyttömyystilanne ja potentiaalisesti ensi vuoden alusta tuleva työkyvyttömyyseläke on olleet vaikeampia asioita hyväksyä, mutta kyllä se siitä pikku hiljaa. Itse pidän positiivisena että olen saanut tämän painekattilan avattua, ehkä jonain päivänä onnistuu työntekokin. Olen nyt vähän saanut pitkästä aikaa ommeltuakin :) 

Muutoksia kuitenkin luonteeseen voi tulla oikeasti negatiivisiakin. Transnaisilla etenkin on kovat paineet ulkonäöstään, transmiesten (transidentiteettisten kusipäiden entisestään pahentavia) haasteita nyt mitenkään vähättelemättä(!), jotka voivat aiheuttaa vakavaa ahdistusta ja altistaa pidempiaikaiselle masennukselle. Läheisen masentuminen ei ole mikään pieni muutos etenkään parisuhteessa. Masennus on yhtä helvettiä, onnea teille jotka ette sitä ole etenkään pitkäaikaisesti tunteneet. Ulkonäköpaineet ovat itsellänikin vielä aivan todellisia vaikka tällainen tomboy olenkin. Mietin usein pitäisikö yrittää laittaa enemmän vaivaa meikkaamiseen.. Juuri ostin alesta pari uutta huulipunaa siinä toivossa että tulisi käytettyä. Sekä siksi, että leikkasin hiukseni jälleen varsin lyhyeksi ja vähän tuli sellainen olo että meni liian lyhyeksi ja että tyyli korostaisi vääriä piirteitä. Ihmettelen suuresti kuinka vaimolla ei hermo mene kun en onnistu olemaan hiljaa epävarmuuksistani hiuksiin liittyen. No, puolet päästä on nyt 5mm siiliä ja jään taas odottelemaan toisen puolen pitenemistä kunnes saan kasattua rohkeutta vetää loputkin siiliksi. Meniks kahvit väärään kurkkuun? Jep, sanoin siiliks, tytöilläkin on siilitukkia! Ei transtytöilläkään ole pakko olla pitkät blondit kutrit! Hah ensimmäinen asia mitä itse transitioni eteen tein oli leikata ne puoleen selkään yltäneet hiukseni helvettiin! Kukaan ei määrää millaiset hiukset naisilla ja transnaisilla pitäisi olla! Tämä on sitä hyvää feminismiä jossa on vielä hiukan järkeäkin! Mutta niin, oon ihaillut jo pidempään kun tuttu kampaajani pitää itse lyhyttä siiliä ja päätä koristaa upeat tatuoinnit hiusten sijaan <3  Voih, kateus ja dysforia (vai dysmorfia?) kasvojen muodosta on aika rankkaa kun niitäpä nyt ei ihan tuosta noin vaan aleta muuttamaan... En pidä etenkään leuastani, koen sen liian leveäksi. Sitä ei juuri muuteta edes rahalla. Joitain tällaisia asioita on vaikea hyväksyä ja oppia niiden kanssa elämään, tämä on nyt jo toinen kerta leikatessani hiukset tähän pituuteen ja toinen kerta kun voivottelen sen vaikutusta siihen miten kasvoni näen.


Prosessin myötä uuteen rooliinkin tottuminen tuo sekin muutoksia, kuten jo niistä sukupuolten odotuksista kirjoitin. Miesten odotetaan kantavan kauppakassit, naisen hoitavan kotitöitä. Miehen olevan puolustaja, naisen olevan silmäkarkkia. Eihän ne ihan näin kaikilla mene, mutta kuitenkin. Nämä perinteiset roolit ovat jotain mistä transsukupuoliset usein nauttivat. Kaikessa kliseisyydessään stereotyyppinen käytös voi olla hyvin validoivaa, tai näin feministitermein "voimaannuttavaa". Ei saatana kun tuntuu hyvältä käyttää feministitermiä perinteisten roolien hypetykseen! Niin tai näin, kyllähän ne perinteiset roolit ihan kivoja ovat, jotenkin monet sellaiset perinteiset naisen rooliin kuuluvat ylimääräiset pienet jutut ovat tässä korostuneet vähän huomaamatta ja asioita tulee vaan tehtyä sen kummemmin niitä edes miettimättä. Esimerkiksi aina ennen olin sitä mieltä että syödessä jokainen ottakoon itse lautaset ja työkalut, saa valita itse millaiset valikoimasta haluaa ja kaikki on itse vastuussa. Nyt katan liki automaattisesti kaikille jotka pöytään ovat istumassa ja siivoan myös pois. Näitä on välillä mielenkiintoista miettiä jälkeenpäin kun siinä hetkessä sitä ei juuri edes mieti vaan tekee. Näin se tulee pitkällä ajalla naisten toimintaa sivusta seuraamisen jälkeen samassa roolissa matkittua ajattelemattakin. Onnistunutta sopeutumista siis vaikka itse itseäni päähän taputtelenkin *patpat*


Seksuaalisuus... Voi tässä onkin vaikea pala...

Transsukupuolisuuteen liitetään usein seksuaalisuuden muutos. Niin kyllähän se nyt vaan muuttuu, transsukupuolisuus on hyvinkin seksuaalisuuteen sidonnainen, sillä jokaisella meillä on jonkinlainen ymmärrys siitä, millaista seksiä haluamme harrastaa tai olla harrastamatta, ja varustuksemme näin väärän sukupuoliseen kehoon syntyneenä tässä tulee ristiriita. Seksuaalinen suuntaus on minkä väitetään muuttuvan, muuutta tosiasiassa seksuaalinen suuntaus sinällään ei väitetysti muutu, vaan prosessin myötä kasvava itsensä hyväksyntä ja itsetutkiskelu voi tuoda pinnalle tukahdettuja tunteita, kuten seksuaalisia haluja. Myös dysforia seksuaalisessa kontekstissa voi muuttaa muotoaan. Kaikkien dysforia välineistään ei ole niin voimakasta että niitä olisi tehnyt mieli silpoa tai leikata irti jo heti murrosiässä, mutta heilläkin dysforia voi tuoda eriasteisia ahdistuksen tunteita joita ei ole ennen transsukupuolisuutensa tajuamista ymmärtänyt. Monet ennen prosessiaan elävät ja yrittävät elää siinä syntyessä määritellyssä roolissa ja voivat välineitään käyttää kun luulevat sen olevan pakollista ja tai normaalia. Tuttuja tunteita. Transsukupuolisuuden ja genitaalikirurgian mahdollisuuden selvittyä voi seksissä tulla äkkistoppi välineiden käytölle, ja voi pojat onpahan melkoinen muutos kumppanille. Ja genitaalien lopulta kokonaan vaihtuessa toisiin, on tämäkin melkoinen muutos! Tämä muutos on merkittävä myös trans-trans suhteissa. Vaikka kuinka alusta asti tietäisi toisen olevan leikkaukseen menossa, ei ole helppoa kun tätä ennen on jo kerinnyt tottumaan johonkin. Etenkin jos niitä genitaalejaan on kyennyt käyttämään. Samansukupuolisten suhteessa tämä voi käydä vaikeaksi myös jos parista vain toinen on leikkaukseen menossa... Lopputuloksena voi olla voimakastakin dysforian kasvua non-op osapuolelle, joka saattaa seurauksena päätyä itsekin kuitenkin leikkauspöydälle. Nämä ovat aina merkittäviä, ja pelottaviakin muutoksia...



Loppusanat:

Tuli hieman sekava ja tönkkö artikkeli mutta tätä tuli työstettyä vähän miten sattuu pidemmällä aikavälillä ja tähän tällä kertaa halusin upottaa juttuun vähän omiakin kokemuksia. Oon tykännyt hirveästi muiden bloggaajien tyylistä kertoa asioista omien kokemusten kautta sellaiseen tietokirjallisuuten tähtäävän kirjoituksen sijaan mitä itse olen pääosin harrastanut. Kokeilen tätä tyyliä jatkossa jossain määrin normikirjoitusteni ohessa aina sen mukaan miten milloinkin tekee mieli kirjoittaa, toivottavasti pidätte siitä. Tää artikkeli jää vähän keskeneräiseksi, sillä aioin tähän kirjoittaa vielä identiteetin muodostumisesta mutta se paisui sen verran että teen siitä ihan oman artikkelinsa. Mutta toivon tän artikkelin viestin silti menneen perille, me oikeesti voidaan muuttua tässä prosessissa paljonkin huomaamattamme ja on mielestäni väärin syyttää omaisia ja ystäviä siitä, että sopeutumisessa menee aikaa.

-Anshalla ☣