Noniin. Täyttä paskaa. Kuutiopaskaa. Parempi kun noi aiemmat tylsät luonnokset, tosta sentään opitte jotain samalla. Eiks ollu hyödyllistä tietoa?

Ööh joo, oon miettiny blogin avaamista taas jo hetken. Näpytelly näitä juttuja puhelimella talteen. Nyt vaan taas kun lukee niitä niin aivan kuraahan ne on, mutta niin aina kaikki mitä kirjoitan on jälkikäteen luettuna. Ei tätä kirjoittelua siis kannattane näin kirjoittajana ottaa kovin vakavasti. Mutta ei se mitään, juokseva teema ajatuksissa on tauon aikana ollut että no eihän näitä transasioitakaan enää voi vakavasti ottaa niin sehän sopii ihan hyvin. Enemmän oonkin halunnut kirjoitella aivan muusta, mutta pitäisi opetella piirtämään että saisin toisista jutuista sellaisen blogin kuin oikeasti haluan. Motivaatio kympissä mutta jaksaminen aaaaika nollissa. Niin tai näin, oon kirjoitellu transjuttuja kuitenkin ja tuntuu että noista saattais joku tykätäkin noin niinkuin jonkin sortin sadismin näkökulmasta sillä luulen että noilla saa vaan kaikki vittuuntumaan. Vähän suorempaa tekstiä millaista tulee kirjoiteltua ilman filtteriä kun tietää ettei niitä kukaan kuitenkaan koskaan tule lukemaan, tänne aiemmin kirjoitellessa kuitenkin ollut ainakin välillä sellaista että ei nyt viiti ihan mitä tahansa julkaista, pitää pieni kohteliaisuusfiltteri olla kuitenkin. Ei sillä siis sinänsä mitään väliä kyllä olisi, kuka helvetti siitä välittää mitä joku täys randomi jostain perämettästä keskeltä ei mitään kirjoittelee tyhmiä johonkin kuppaseen blogiinsa. En edes ole persu niin eihän tässä ole mitään mihin vakavasti tarttua.

No, nyt oon tauolla pyrkinyt tekemään paljon itsetutkiskelua ja miettimään omaa olemistani ja sen sellaista. Jotkut sanoo mindfullnessiks mikä on aivan täyttä hevonpaskaa ja tyhmien ihmisten kusetusta kun myydään kaiken maailman oppaita rauhoittumiseen ja itsensä löytämiseen ja mitä vittua noita nyt onkin. Paskat minä niitä mitään aktiivisesti yritä ajatella ja tahallani yritä selvittää, joskus vaan joku aivan random juttu laukaisee ajatuksen ja nyt sille on antanu tilaa mielessä ja jää siihen keskittymiseen miettiin että mikäs juttu nyt on ja mihin muuhun se johtaa. Se ajatus menee mihin menee ja joskus siitä saa niinkuin ikäänkuin kiinni ja tavallaan oppii jotain, syvällisemmän näkemyksen jostain mielipiteestään, miks tekee jonkin asian niinkuin tekee, tällasia. Vaikee selittää, kuulostaa vaan idiootilta mutta niin se menee. Antaa vaan ajatuksen mennä ja sit useimmiten kerron vaimolle mitä tuli mieleen ja saadaan siitä joskus hyvää keskustelua. Joskus sieltä tulee jotain aivan idioottimaista mille sit vaan nauretaan. Kivahan sekin. Kuitenkin, tällaista omaehtoista random mielenterveydenhoitoa saa harjoitettua kun ei ole tarvinnut ravata missään helvetin kuntouttavissa työtoiminnoissa vaan saa olla. Ääh nyt ne yritti taas pistää heräileen kerran viikossa aamukasilta kolmeks tunniks kyttään jotain vitun teams chattia ja tekeen jotain kotiläksyjä tyyliin käy lukeen ohjeet CV:n tekoon tai käy katsomassa avoimia työpaikkoja. Joooo tämä auttaa mua pääsemään yli koko ajan pahentuneesta masennuksesta ja liki päivittäisestä itsemurhan ajattelusta. Ja huomioiden vielä että samana vitun päivänä olin hakeutunut kunnan mielenterveyspalveluihin kun tuli olo että ehkä pitäis asialle yrittää tehdä jotain kun tunteja päivästä käyttää siihen kun mielessään suunnittelee erilaisia laukaisumekanismeja jo aiemmin mielessä suunniteltuun satapiippuiseen itsemurhapistooliin. On muuten aika hyvällä mallilla jo, kyllä siitä prototyyppi kohta lähtee tuotantoon. Jos jaksan, olis noita valmiitakin tossa jo... Enemmän siitäkin tullut sellainen ajatuspeli että miten pitkälle voi viedä suunnittelun härpäkkeestä mikä varmistaisi ettei tasan tule mokattua. Koko juttu lähti siitä että millaisen pystyis kotioloissa tekeen minkä sais tullista läpi osina jos lähtiskin jonnekin palmujen alle lopettaan tän. No se oli liian helppo ajatusleikki joten se meni sitten vähän pidemmälle... Tällaista huvittelua meillä masentuneilla :P

Ei mut oikeesti oon yrittänyt parantaa oloo ja päästä erilaisista estoista irti. Yks on pakollinen kohteliaisuus muita kohtaan. Sehän on ihan opeteltu juttu, ei tule luonnostaan ja aina vituttaa kun on joutunut kylillä vetään tekohymyä jonkun jutuille tai moikkaan kassatätiä. Vituttaa sekin kun tajuaa miten refleksinomainen ja silti aivan teennäinen tapa siitä on tullut. Ei siis ole mitenkään luonnollista, haluaisin vaan hoitaa asiat ilman kontaktia muihin ja päästä taas omiin kuvioihini. Vittu kun noi pikakassat tuli niin ajattelin että jes vihdoinkin ja heitin lompsan meneen ja ostin pelkistetyn korttikotelon. Ja VOI VITTU ne pisti niihinkin kassatädin istuun sinne ulosportille joka tottakai aina moikkaa ja heippaa! Vittu! Tiettekö aiemmin sentään jäi hyvin rahaakin säästöön kun oli lompsa ja käytti pelkkää käteistä, pistin aina kolikot kippoon ja heitin pankkiin ja vaihdoin ne siisteiks seteleiks sukanvarteen. Sitä tuli joka kerta pari-kolmesataa sieltä kiposta! Nyt kaikki rahat samalla tilillä ja kaikki tulee ja menee kun ne on siinä muoviläpyskällä ja verkkopankissa aina heti käytettävissä kun mieli tekee jotain eikä kipossa hiluina joita ei huvita raahata mihinkään. Vähemmän rahaa säästössä, pankki tietää korttidatasta kuinka usein ostan inkontinenssisuojia ja lisäks joudun vittu edelleenkin feikkaan kivaa tyyppiä siellä kaupassa. Vittu... No, saan kortilla maksutapaetua pari senttiä kuussa "bonuksena" takaisin... Sitä tulee vaan mieleen kun muksuna sitä käveli kauppaan tai kiskalle, valkkas vähän karkkeja ja kassalla anto tädille kympin, mikä oli silloin kolikko, siis kymmenen markkaa, yks kolikko tiettekö? Nyt oon kolmekymppinen, ja mun pitää tietää käsitteitä niinku maksutapaetu ja keskittäminen ja laskeskella että millähän bonustasolla oon ja paljonko vielä seuraavaan tasoon ja paljonko saan sit alennusta bensasta ABC:llä vai meenkö Teboilille ja sit varmistella että onhan se muoviläpyskä vielä voimassa ja muistaa se koodikin joka kolmas kerta kun ostan sen saamarin 18sentin tikkarini. Ja varmasti muistaa hymyillä nätisti ja kiittää vaikken saanukkaan mitään vaihtorahoja enää käteen ja sit vielä kaiken maailman saamarin toivotukset siinä vaikkei ole edes mikään pyhä. HALUAN VAAN SEN TIKKARIN!

 

Naurattaa itteenikin miten tää nyt on tällasta kun on aikuinen. Maksutapaetuja ja vertailua kun kahdella asemalla on bensassa kolmen sentin kymmenyksen hintaero mut sit vielä kun sillä kolmannella asemalla on joskus yllätyshalpaa niin pitäähän sekin käydä kattoon. Ja no kun toi Tokmannikin on nyt tossa niin jotainhan sieltäkin varmaan tarvi johonkin, paree mennä kattoon jos muistuis mieleen. Just... Eipä tule kovin usein naurettua sille miten vanha on mutta nyt ei voinu mitään. Eikä edes harmita! Ja hei tästähän päästään taas blogiinkin liittyviin juttuihin koska tiedättekö mitä? Tätä se on transnaisen elämä kolmekymppisenä! Eiks ole hienoa ja jännää? Kyllä vittu on tämä elämä sellaista mistä kannattaa politiikassa vääntää vuosia edestakaisin ja konservatiivisempien vetää herneet. Transsukupuolisuuden vaikutus tässä kertomuksessa: Jalassa on reisitaskuhousujen sijaan legginsit ja peräti korot alla kun ei vaihteeks ollu aivan kumisaapaskeli tänään täällä maallakaan. Joo-o, tämän eron vuoksi teidän verorahojanne käytetään ties miten paljon siihen että saadaan päätöksiä että voidaanko tällaista nyt sallia. Uskottekos että tämä oman elämäni seuraaminen on hiukan syönyt mielessäni tuota uskottavuutta transasioista vääntämisestä? Se nyt vaan on aika pieni asia loppujen lopuksi siinä vaiheessa kun on vähän aikaa sitä elänyt. Ihan suoraan sanoen mun hammasimplantointikin oli isompi prosessi, siinä siirreltiin ihan luuta ja kaikkee ja edelleenkin niitä vähän katellaan ja ronkitaan ja vielä vähän tutkiskellaan aina kun käy hampilääkärissä. Ja lähetteen saanti siihen hommaan julkiselta oli 10vuoden työn takana ja lopulta oli pakko mennä yksityisen kautta vaikka kuinka oli laki puolellani. Transsukupuolisuus arjessa sen sijaan on sitä, että iltapäivällä koitat miettiä että muistitko aamulla sittenkään ottaa sitä estrogeenipilleriä. Eikä edes ole mitään väliä vaikka se olisikin unohtunut, ei ne tissit siitä silti mene takaisin sisään piiloon. Kunhan nyt joskus edes muistaisi sen pillerin ottaa niin hyvin pärjää.

 

Mutta ehkä tämä riittää näin uudeksi alkupuheeksi, katsotaan mitä ensi kerralla jaaritellaan.

-Anshalla