Mitä kuuluu 2.5 vuotta sitten transitioituneen transnaisen elämään?

Ei paljon mitään sen kummempaa kuin kenenkään muunkaan naisen elämään. Trans-status yksinkertaisesti ei elämään juuri vaikuta. Tässä vaiheessa on kurkun arpi parantunut näkymättömäksi ja leikkauksen aiheuttama hermovaurio parantunut, ääni on normalisoitunut, rinnat tuntuvat siltä kuin ne olisivat aina tuossa olleet ja kasvot pehmenneet sen minkä ovat. Transsukupuolisuus näkyy kuitenkin joissain ruutineissa, joita ei kuitenkaan aina mieti koko asiayhteydessä vaan tavallisina arkijuttuina. Pillereitä haetaan apteekista ja otetaan päivittäin, ja kerran-pari viikossa joutuu leuasta ajamaan laserilla lähtemättömät värittömät karvat. Siinä se oikeastaan onkin.
Iso osa siitä mikä alkuun oli osa transitioitumista, on nykyään vain osa naiseutta ja tavallista elämää. Kulmien hoitoa, hiusten hoitoa, vaateshoppailua, säärien ajelua, ajoittaista meikkaamista jne. Kaikesta siitä tulee aivan normaalia, tylsää, arkista.


Kun asiat näin normalisoituvat, on vaikea ymmärtää miksi jotkut tekevät transsukupuolisuudestaan niin ison numeron. Onhan se ens alkuun iso muutos ja kaikki on uutta ja jännää, mutta se kaikki normalisoituu. Ei siinä yksinkertaisesti ole mitään erikoista kun se uutuus jutusta poistuu. Paljon puhutaan stealth-tavoitteen ja elämäntavan olevan "vanhentunut" juttu, mutta siinä vaiheessa kun se uutuudenjännitys hiipuu, on stealthius luonnollinen kehityssuunta kun siinä transsukupuolisuudessa nyt vaan ei ole mitään jännää. Ei se tee arkielämästä mitenkään poikkeavaa. Avoimuus asiasta ei oikein tee muuta kuin saa ihmiset kohtelemaan tavallisen ihmisen sijasta jonain sirkusfriikkinä jolta saa vapaasti kysellä intiimejä kysymyksiä joita muuten puolitutuilta ei tulisi mieleenkään edes harkita kysyä. Miksi kukaan haluaisi tulla kohdelluksi sirkuseläimenä tai kiintiövähemmistöedustajana sen normaalin ihmisarvoisen kohtelun sijaan? Toki olisihan se kiva normalisoida transsukupuolisuus siihen pisteeseen että meitä kohdeltaisiinkin kuten muitakin, mutta valistuksen tason ollessa sitä mitä on, se on ihan turha toivo ainakaan vuosikymmeneen. Nykytilainen valistus on transsukupuolisuuden trendikkyyden takia vääristynyttä ja ihmiset eivät halua kuulla mitä mieltä oikeasti olemme. Elämme vaiheessa, jossa transsukupuolisten mielipide on todellisuudessa merkityksetön, ja sen sijaan asioistamme päättävät puolestaloukkaantujat jotka kuvittelevat tietävänsä mitä haluamme. Tilanne on hyvin tyypillinen ja näkyy edelleen myös seksuaalivähemmistöistä keskustellessa. Tietynlaiset (äänekkäät) ihmiset nyt vaan kokevat tietävänsä paremmin kuin asianosaiset itse. Asia vedetään sitten överiksi, ja seurauksena on tällainen woke-kulttuurihömpötys. Se, että joku päättää elää avoimena transsukupuolisena on aivan yhdentekevää koska ei kukaan oikeasti välitä. Niin kauan kuin on trendikästä olla överin hyväksyvä, olet joka tapauksessa vain sirkuseläin jonka persettä nuollaan tämän tuosta ja jonka mielipide on täysin yhdentekevä, koska cis-aktivistit ovat ne jotka kertovat mitä mieltä kunkin kuuluu olla. Ja ihmisen lähtökohtaisesti ollessa lammaseläin, isot laumat menevät johtajan pillin mukaan vaikka seassa joku yrittäisikin sanoa että hei nyt mennään väärään suuntaan. Todellisuudessa muutos tapahtuu osin ihan itsestään ajan kanssa kun nämä aktivistit kyllästyvät ja keksivät jonkun uuden jutun jonka puolesta loukkaantua (ja kun teinitytöt keksivät uuden villityksen). Vasta sitten kun jäämme vihdoin enemmän tai vähemmän oman onnemme nojaan, on mahdollista saada oma äänemme kuulumaan. Tätä ennen avoin transsukupuolisuus on vain sirkushuvia ja nuoltavia perseitä joilla cisihmiset voivat kohottaa omaa egoaan ja sosiaalista statustaan. Ja toisille sitten vaan sylkykuppeja, en oikein näe miksi joku sitäkään haluaisi.

Ehkä näkemykseni on vähän kyyninen mutta vaikea tässä nyt on enään nähdä transsukupuolisuutta paljon muuna kuin jonain mistä tulevaisuudessa tehdään sketsejä että kattokaas miten naurettavaa meno oli 2010-2020 luvuilla hehheh. Vaikka asiat muuttuisivatkin parempaan suuntaan niin omana elinikänä tuskin siltikään kehtaisi ikinä avoimesti kertoa transitioituneensa 2010 luvulla kun sitten joutuisi selittelemään sitä että ei, en transitioitunut muotivillityksen vuoksi kuten ne muut jotka kasvoi ulos siitä pelleilystä. Onneksi Suomessa ei ole lähtenyt vielä ihan niin lapasesta kuin maailmalla mutta kyllä nuorissa näkee miten vaikutteet tännekin pienellä viiveellä tulevat. Saa tavallaan ihan hyvälle mielelle siitä että on jo näin vanha ja väsynyt eikä enää ihan yhtä altis kaiken maailman vaikutteille. Vähän vaan...